torstai 30. elokuuta 2012

Automatka piirtelyä...

Viime viikolla kävimme vierailulla Tampereella. Ennen reissua pohdin, mitä ajanvietettä keksisin monta tuntia kestävälle ajomatkalle ja helpointa oli valita mukaan pari kiinnostavaa lehteä, yksi pokkari, sekä tietenkin kyniä ja piirrustuspaperia. 


Menomatkan aikana piirtelin sitten tällaisen koiraherran. :)



 Joitain aikaisempia lyijykynätöitäni ja muita voi käydä katsomassa aiemmasta postauksestani, täältä:

Matkailuun liittyen laitan tähän vielä yhden löytämäni ilahduttavan kappaleen:


sunnuntai 19. elokuuta 2012

Kadonnut

Kati Hannila


Tähän yhteyteen voisi sopia erään ranskattaren laulama kaunis kappale...




torstai 16. elokuuta 2012

Satumaailmaa keramiikasta ja tyttömäisiä kortteja...


 Tämän mustan pantteri -patsaan tein jo reilu vuosi sitten Kiimingin keramiikkakurssilla. 
Mustaa savea käytin siellä ollessani ensimmäistä kertaa ja se sopi hyvin ainakin tähän työhön. :)


Tämä hiirulaisneiti on puolestaan tehty kotioloissa. Keramiikkaosat on maalattu askartelumaalein ja lakattu kirkkaalla lakalla. Mekon ja housut ompelin erinäisistä kierrätetyistä kankaista.


 Yhden illan ratoksi askartelin taas tyttöni kanssa keittiön pöydän äärellä.
Tyttönikin rakastaa askartelua! Tälläkertaa tein tällaisia tyttömäisiä kukkaiskortteja... :)



Yksi taulukin minulla on nyt tekeillä, kunhan saisin vain vielä sen valmiiksi. Joskus on vaikeaa päättää, milloin maalaus on valmis, tai mitä sille vielä tekisi.
Maalausta pitää vain tuijotella, niin joskus sen tietää... :)


perjantai 3. elokuuta 2012

Pari seinälaattaa savesta


Nämä laatat tein viime keramiikkakurssilla. Toisen ehdin paikanpäällä lasittamaan, mutta toinen jäi lasittamatta, joten maalasin sen akryylimaalein ja lakkasin sen pitsikuvioidut reunat ruskealla petsilakalla. Ihan kiva siitä tuli noinkin. :)
Pohdiskelin, mitä laittaisin laattoihin ripustusta varten ja päädyin ruskean väriseen rautalankaan, johon taivuttelin vielä sydämet koristeiksi.

Enkeleitä elämääsi

Usko unelmiisi

Toivotan sinut tervetulleeksi tutustumaan verkkokauppaani osoitteessa:  
www.arthannila.com


Myyntiin tulee ajoittain uusia uniikkeja tuotteita ja niiden lisäksi teen myös tilaustöitä asiakkaan toiveiden mukaan. 
Otan ilolla vastaan uusia tilauksia kuvataiteen saralta, joten jos mielessä on lahja ystävälle, sukulaiselle, tai vaikka sitten ihan omaa mieltä ilahduttamaan, niin ota rohkeasti yhteyttä!

Sivuiltani löydät tällä hetkellä minun lisäkseni myös kahden muun suomalaisen käsityöläisen töitä.
Ostamalla tuotteita kaupasta tuet luonnollisesti suomalaista käsityöyrittäjyyttä! :) 

Bannereita ja kuvituksia verkkosivuille

Viime aikoina olen tehnyt tilauksesta kuvituksia ja erilaisia bannereita eri verkkosivuille ja harjoitellut samalla lisää piirtopöydällä piirtämistä, eli "digipiirtämistä", sekä kuvankäsittelyohjelman käyttöä.

Ilmoitanpa siis tässä blogissanikin, että jos joku siellä jossain nettimaailmassa tarvitsee verkkosivuilleen kuvitusta, bannereita.. mitä vain päähän pälkähtääkään, niin otas ihmeessä yhteyttä minuun. Ideoidaan yhdessä tarkoitukseen sopivat kuvat! :)

Yhteyttä voi ottaa sähköpostitse os. shop@arthannila.com
Bannereilla voi mainostaa omia verkkosivuja toisilla verkkosivuilla, tai niitä voi käyttää esim. omien verkkosivujen yhteydessä ns. otsikkokuvina. Kuvitetut verkkosivut ovat myös yleensä mielenkiintoisemmat, mitä täysin kuvattomat verkkosivut.



Alla on esimerkkejä tekemistäni bannereista
(nämä eivät varsinaisesti ole suoraan miltään sivuilta, vaan ovat vain esimerkkejä).

Alimmaisena on myös yksi piirtopöydällä piirtämäni Pin-up aiheinen kuva, jossa olen käyttänyt apuna myös kuvankäsittelyohjelmaa.






piirtäjä, edullinen, kuvittaja, freelancer, bannereiden tekijä, taiteilija, tilaustöitä, tilauksesta, piirrustus
banner,banners,banneri,bannerit,kuvitus,mainos,bannerit,banneri,bannereita,header,verkkosivut
Eloa elokuulle! :)
banner,banners,banneri,bannerit,kuvitus,mainos,bannerit,banneri,bannereita,header,verkkosivut