keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Jouluaskartelua

Eilen meillä tuoksuivat mm. piparkakut, kaneli ja kookos.
Leivoimme tytön kanssa piparkakkuja ja pyörittelimme kookospalloja, sekä kuorrutimme kuivattuja banaanilastuja sulatetulla suklaalla, johon sekoitin morttelissa murskaamaani hasselpähkinää.
Sitten pakkailin itse tekemiäni pieniä lahjoja ja viimeistelin vielä lahjoiksi tulevia kransseja. 
Koko päivä oli touhua täynnä! 
Kun kaikki on valmista, voi keskittyä rauhoittumaan ja viimein myös nauttimaan talven juhlasta, sekä seuraamaan lasten kirkkaita silmiä ja hymyhuulia. :)


 
 
 
 



 
lahjoja , joulu , lahjatavara , joululahja , käsintehty , handcraft

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Kirjastosta löydettyä

Aina silloin tällöin käyn lainaamassa kirjastosta inspiroivia käsityö, tai sisustus -aiheisia kirjoja, joita selailen ajankulukseni kotona kun on hieman "luppoaikaa". Luen lähes joka ilta tytölleni jonkin iltasadun, joten satukirjoja tulee lainattua kirjastosta kaikkein eniten. Pidän kyllä lukemisesta itsekin ja koska en omista tv:tä, on mukavaa lukea joskus kirjoja ja yleensä luen iltaisin, juuri ennen nukkumaanmenoa, jos vain vielä tytölleni lukeman iltasadun jälkeen pysyn hereillä. :-)

Tälläkertaa inspiraatiota antavana kirjana mukaani tarttui Anna Örnbergin Sisusta valkoista maalaistunnelmaa, jossa oli myös kivoja ohjeita lukijalle persoonalliseen tuunamiseen ja muuhun liittyen.
Minä poimin kirjasta ensimäisenä ohjeen helppoon ja suloiseen kukkaruukkuun asetettavaan rautalankasydämeen. Juu... olipa yllätys, että ihastumani aihe oli taas sydän. Sydämiähän minä olen väkertänyt jo niin monessa muodossa, mutta minkäpä minä romantikko luonteelleni voin. :)


 Nämä sydämet jäivät mummolan kukkapurkkeihin. 
Muratti sopisi kauniisti kiemurtelemaan tuollaista sydäntä pitkin... 
Tämä tyttöni mummola onkin aikalailla sellainen paikka, josta itsekin olen haaveillut. Punainen tupa ja perunamaa. 
Paikka, jossa on mahdollista pyrkiä elämään omavaraisempaa elämää luonnon rauhassa, maaseudulla.
Siellä viihtyvät myös mm. Minttu kissa ja Dolly koira. :)


 Lumen lumoa ja luomisen iloa! :)