torstai 28. helmikuuta 2013

~ yksi maalaus lisää ~

Nyt valmistui taas yksi uusi maalaus, tällä kertaa hieman minimalistisempi ja tummanpuhuva ilmeeltään.

Sen nimi olkoot "Kun rakastaja lähti", sillä se tuli mieleeni ensi kerran tälle nimeä miettiessä. Yleensä en ole kovinkaan hyvä antamaan maalauksilleni nimiä, mutta tälle nimi tuli luontevammin.

Maalaus on tehty akryylein leveäreunaiselle valmiille maalauspohjalle (reunatkin maalattuna).

Jotain japanilais -henkistä tuli tähänkin, jota olen huomannut tulleen myös joihinkin aiempiin maalauksiini. Aasian maat ovat kiehtoneetkin minua jo vuosia.





sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Muotokuva

Jonkin aika sitten sain uuden muotokuvatilauksen eräältä naiselta, joka tahtoi minun tekevän muotokuvan hänen lapsenlapsestaan. 
Oli oikein mukavaa tehdä tätä muotokuvaa ja sydäntä lämmitti, kun sain kuulla tilaajan pitävän todella paljon valmiista työstä! :)



Joitain vanhempia tekemiäni muotokuvia löydät täältä:

 Arjen kauneutta ja elämän pieniä iloja!




torstai 14. helmikuuta 2013




Hyvä ystävä hymyilee ja nauraa kanssasi onnen ja ilon hetkinä 
ja kuuntelee ja tukee silloin, kun sinulla on vaikeaa.
Hyvän ystävän seurassa voi olla oma itsensä ja hyvä ystävä pysyy ystävänäsi riippumatta siitä, kuinka usein näette, tai kuinka kaukana asutte toisistanne. 
Hyvä ystävä muistelee sinua lämmöllä.
Tänään Ystävänpäivänä on hyvä päivä muistaa ystäviään, mutta ei vain tänään, vaan yhtä hyvin minä tahansa muunakin päivänä vuodesta. :) 

"Puss och kram, kisses and hugs!" 


 

perjantai 8. helmikuuta 2013

Tuunattu peili


Hellurei ja hellät tunteet!

Eilen kävimme laskemassa ystäväni ja lastemme kanssa pulkkamäkeä, kun sää oli mitä mainioin. Päivän päätteeksi piti saada askarreltua vielä jotain ja otin kaapista keskeneräisen pikku projektini, puisen peilin, joka kaipasi muodonmuutosta. Olin jo aiemmin maalannut sen kuultavan valkoiseksi ja kaivertanut hieman peilin ympärysreunoja, mutta nyt päätinkin päälystää sen ostamallani vanhanaikaisella kukkatapetilla ja lisäksi liimasin siihen silkkinauhaa, valkoisia pitsikukkia ja vanhasta kirjasta leikkaamiani kellastuneita pieniä lehtiä. 


Lopputulos on melko "maalaisromanttinen". :) Tämäkin peili tulee myyntiin Art Hannila -verkkopuotiini. 
Tervetuloa tekemään löytöjä lahjaksi, tai omaan sisustukseen!




keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Jotain "Myymäistä" :)

Tämän pienen keramiikkapatsaan tekaisin karkeasta savesta jo vuosi sitten keramiikkakurssilla, mutta sittemmin se oli jäänyt kaappiin värittämättömänä nyyhöttämään.

Tänään kaappiin kurkkiessani sitten löysin sen ja päätin maalata. 
Hiukset ja puku oli jo aiemmin lasitettu, mutta silmät, suun ja raidat pukuun maalasin akryylimaalein ja suhuttelin päälle vielä kirkasta lakkaa, jotta lopputulos olisi kestävämpi. 





Ulkona paistaa kutsuvasti aurinko, kuin oikein houkutellen lähtemään tytön kanssa pulkkamäkeen...
Huomenna viimeistään! Ilmassa on kevät-talven tuntua ja voi sanoa, että tämä on oikeastaan melko kaunista aikaa. :)


Muistakaa hymyillä, nauraa ja halailla! :)

music videos for you

Loading...