tiistai 3. syyskuuta 2024

Vesivärimaalaus

Piiitkästä aikaa tein maalauksen vesiväreillä, kun maalailin iltasella lasten kanssa keittiönpöydän äärellä. 

Tämä on vähän samaa tyyliä, kuin joskus parikymmentä vuotta sitten tekemäni vesivärimaalaukset.

Oli jotenkin varsin mukavaa ja rauhoittavaa maalata tätä.

Aiheena luonto ja sen hoivaaminen keveällä energialla. 💚




Ihanaa alkavaa Syksyä! 💛

tiistai 23. heinäkuuta 2024

KIRJAN KUVITTAJANA

Tänään sain päätökseen pitkän projektin kirjan kuvittajan tehtävässä. Kuvitin sarjakuva-albumia Taavi Kassilan elämänkokemuksista kertovaan tarinaan. 

Mestareita tapaamassa on Taavin vuonna 2018 julkaistu kirja, jonka pohjalta tämä sarjakuva on tehty.

Taavi lähti heti koulusta päästyään etsimään itselleen elämäntaidon opettajaa, joka osaisi kertoa hänelle elämän salaisuuksista. Hän oppi hiljentymisen taidon intialaiselta joogilta ja tapasi matkan aikana monia henkisiä opettajia maailmankuulusta Dalai Lamasta Äiti Ammaan sekä The Beatles-yhtyeen gurusta Maharishi Mahesh Yogiin.

Sarjakuvana toivoisin tämän tarinan löytävän tiensä monenlaisten ihmisten käsiin synnyttämään oivalluksia elämästä ja johdattamaan henkiselle polulle myös niitä, joille nämä aiheet ovat uusia.

Suomessa "henkisiä sarjakuvia" ei tule ihan joka päivä vastaan ja olikin hienoa, että Story House Egmont lähti kustantajaksi näille minun ja Taavin yhteisteoksille. 

Alunperin ideana oli julkaista kokonainen kirja, mutta kustantajan kehotuksesta päädyimme tekemään kirjan kolmen albumin muotoon:

1. Mestaria etsimässä


2. Mestareita ja opetuslapsia


3. Mestari on kaikkialla


Näistä viimeinen julkaistaan tänä syksynä. 

Albumin voi tilata monesta eri liikkeestä, kuten esim. Suomalaisesta kirjakaupasta.

Albumeita voi tiedustella tilattavaksi myös suoraan minulta, jolloin albumiin saa tahtoessaan myös nimikirjoitukseni ja/tai omistuskirjoituksen. 

Tiedustelut sähköpostitse: laventelinurmi(at)gmail.com

Mikäli etsit kuvittajaa esim. kirjan kanteen, tai muutamaan kuvaan, niin voit ottaa minuun yhteyttä samaisella sähköpostiosoitteella. 

Muotokuvia teen mielelläni myös tilauksesta sen mukaan, miten minulla on aikaa. :)


Minä ja Taavi syyskuussa -2023 
Helsingin kirjastolla.

Tässä kuvitusta viellä "raakavaiheessa". 


Luonnostelua lyijykynällä...


Luonnostelua riitti!


Kuvat olen piirtänyt ihan käsin A4:lle ja loppusilaukset, sekä tekstit tehnyt kuvankäsittelyohjelmalla. 

Viimeisen albumin viimet sivut ovat värillisiä, muutoin sivut ovat mustavalkoisia.


Yllä yksi tekemistäni valmiista värillisistä sivuista ilman tekstejä ja kehyksiä ja alla kuva toisesta moisesta. 


Kolmannen albumin julkkarit ovat 
Helsingin Töölön kirjastossa 5.9.2024. 
💛










tiistai 2. huhtikuuta 2024

Huhtikuun muotokuva :)

Olipa mukava päästä taas tekemään tilauksesta yksi muotokuva lahjaksi!

Tässä siis ensimmäinen muotokuva vuodelle 2024. :)


Tässä kuva muotokuvan teosta ihan alkuvaiheessa...


... ja tässä valmis työ. :)


Mikähän mahtaa olla ihmisellä pitkän iän salaisuus?

Sitä olen joskus pohtinut yksin ja yhdessä muiden kohtaamieni ihmisten kanssa.

Mitään tarkkaa reseptiä siihen tuskin on, 

mutta ainakin elämän asenteella on varmasti suuri vaikutus!

Mitä ajattelee itsestään ja ympäröivästä maailmasta...

Tiedetäänhän me se, että stressi ja huolet, 

pelot ja negatiiviset tunteet sairastuttavat ihmistä henkisesti, 

fyysisesti ja psyykkisesti ja että positiivisella ajattelulla 

saadaan positiivisia muutoksia aikaan näillä jokaisella tasolla. 

Se sellainen on siis ainakin yksi asia, johon jokaisen olisi hyvä elämässään pyrkiä.


Hyvää Huhtikuuta kaikille! :)