sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Erilaiset muotokuvat



Sain tässä aiemmin pari erityistä muotokuvatilausta, jotka minun piti saada valmiiksi vielä ennen joulua. 
Hyvin onneksi ehtivät! :)
Eniten olen tehnyt muotokuvia lyijykynätöinä, mutta nämä hieman poikkesivat aiemmin tekemistäni muotokuvatilauksista. Niitä oli kuitenkin oikein kiinnostavaa lähteä toteuttamaan ja töiden tilaajatkin vaikuttivat olevan tyytyväisiä lopputuloksiin, mikä on minulle aina yhtä mieltä lämmittävää kuulla.


Ensiksi sain tilauksen, jossa muotokuvat tulivat puisiin maatuskoihin. Isä ja äiti, hauskasti toteutettuina. :)
Mallina käytin tilaajan lähettämiä valokuvia ja maalasin hahmojen silmät sarjakuvamaisesti, hieman normaalia suuremmiksi.







Näitä tekisin mielelläni vielä lisääkin, vaikka aikaa noiden tekemiseen kuluukin useita tunteja. :-)


Toisen muotokuvatilauksen toteutin akryylimaalauksena kangaspohjalle ja tilaajan toiveesta lainasin siihen sinertävät värisävyt eräästä nostalgisesta "itkevä lapsi" -maalauksesta.


Aloitin työn mittaamalla kasvojen osien eri etäisyydet ja hahmottelemalla ääriviivat lyijykynällä.
Sitten maalasin kuvaa kerros-kerrokselta...


Lopullisesta maalauksesta tuli mukavan tunnelmallinen.




Vuosi on pian vaihtumassa ja jotain uutta tapahtumassa. Minulle luvassa on ainakin kuvitustöitä, joista kerron blogissani sitten vähän myöhemmin... :)

Muotokuvia voi yhä tilata minulta ja otan uusia tilauksia mielelläni vastaan! 
Pyrin toteuttamaan ne aina asiakkaan toiveiden mukaan ja lisää tietoa tilaustöistä löytyy esim. täältä:


Kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!

-Kati-



perjantai 6. joulukuuta 2013

Joulu on pian ovella...


On taas se aika vuodesta, kun useimmat ihmiset pähkäilevät, että mitä sitä keksisi lähimmäisilleen lahjaksi.
Niin monilla tuntuu olevan jo kaikkea.

Itse tulen antamaan taas jollekulle jotain itse tekemääni ja lisäksi olen ajatellut esimerkiksi kirjoja. Lukeminen kun on aina kehittävää ja mukavaa, kunhan on kiinnostava kirja käsillä!

Joskus olisi mukavaa kirjoittaa myös ihan oma kirja. Vaikkapa sitten käsityö -aiheinen sellainen. :)

Blogini lukijoille vinkkaan, että myös nettipuodistani 
(täältä--->) www.arthannila.com
voi käydä kurkkaamassa, josko sieltä löytyisi jotain joululahjaksi sopivaa. Kaikki siellä ovat uniikkeja tuotteita, joten ei ole ainakaan pelkoa, että joku muu ostaisi samanlaisen lahjan, mitä sinä.

Jos pistää töpinäksi, niin vielä ehtii tilata myös muotokuvan pukinkonttiin! ;)



Hyvää Joulunodotusta kaikille!




keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Uusi nukenpää ja kynttilälyhtyoksa.

Tällainen koiruliini syntyi savesta ja askartelumaaleista. Halusin sille sinertävän värityksen ja ihan kivahan siitä näinkin tuli. :) Vielä kun saisi tehtyä sille vartalon...

Tänään askartelin myös syksyllä metsästä kotiin keräämästäni puun oksasta kynttilälyhtytelineen parvekkeen kattoon. 
Pintaan tuli ylijäänyttä seinämaalia (vaalean harmaa) ja laitoin siihen roikkumaan 2 kirpparilta löytämääni puoli-ilmaista vanhaa kynttilälyhtyä. Ripustukseen käytin rautalankaa ja koristelin ne parilla muovihelmellä ja sipaisin rautalangan päälle vielä samaa maalia, kuin oksaankin. 

Illan hämärtyessä pääsenkin sytyttämään kynttilät lyhtyihin! :)





sunnuntai 20. lokakuuta 2013


 Toivotan lämpimästi tervetulleiksi teidät uudet blogini lukijat! :)

Yllä kuva uusimmasta tekemästäni muotokuvasta. Lyijykynätyö tämäkin.
Uusia tilaustöitä odotellessa... :)

Tunnelmallista syksyä!

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Rakkaat lemmikit



Ennen muuttoani Tampereelle sain muotokuvatilauksen, joka oli tälläkertaa iloiseksi yllätyksekseni lemmikkikoirasta. 
En ollut tehnyt aiemmin vielä montaakaan muotokuvaa koirista, joten otin työn oikein mielelläni vastaan. Koiran täytyy olla tilaajalle hyvin rakas, sen kertoi jo hänen kirjoittamansa viestinsäkin. 
Tilausviestistä huokui lämpö, ilo ja rakkaus ja sitä oli mukava lukea ja lähteä sitten toteuttamaan. 

Henkilökohtaisesti minulle eläimien ja eläinten oikeuksien kunnioittaminen on muutoinkin tärkeä ja sydäntä lähellä oleva asia.  
Tämän muotokuvan tein asiakkaan itsensä ottamaa kuvaa mallina käyttäen.




Otan yhä mielelläni lisää muotokuvatilauksia vastaan ihmisistä, 
tai lemmikeistä. 

Kaikki olemme erilaisia ja siksikin niin kiinnostavia piirtää! 
Minuun voi otttaa yhteyttä os. shop@arthannila.com

Tunnelmallista ja kaunista hämärtyvää loppukesää! 

-Kati-


torstai 9. toukokuuta 2013

Tauluja, tauluja...

Vuosien varrella on tullut maalattua ja piirrettyä paljon. Lyijykynätöitä ja vesiväri ja -akvarellitöitä on tullut tehtyä ehkä eniten ja sitten uusimpana akryylimaalauksia. Öljyvärimaalauksia tehtiin jokunen Kemin taidekoulussa silloin vuosia sitten.. mutta kotona en ole öljyväreillä maalannut juurikaan, eli asunnossani ei ainakaan tuoksu vahvasti tärpätille, tai pellavaöljylle (joka on huomattavasti lempeämpi vaihtoehto)... :)

Nytkin on 5 maalausta odottelemassa, että saisin maalattua ne loppuun..
Joskus ei vain oikein osaa päättää, mitä tauluun vielä tulisi ja milloin se on valmis signeerattavaksi.
Niitä pitää katsella ja miettiä ja odottaa sopivaa aikaa viimeistelyyn... Kunhan aikaa löytyy kotitöiden, lapsen kaitsemisen ja muiden töiden ohessa. :) Alla olevissa kuvissa on 4 keskeneräistä taulua, joista uusimmalla ja suurimmalla onkin kokoa jopa n.70 x 120 cm.


 Makuuhuoneen nurkassa on kasa tauluja ja taulunpohjia, vanhoja kehyksiä, joille en ole vielä keksinyt käyttöä, sekä piirrustuspaperia. Lisää löytyy kaapeista ja laatikoista... 
 ...ja telineessä vielä yksi päättämätön taulu... :)


Tämä Pääsiäs-saaren patsasta esittävä taulu kulki 11 vuotta mukanani asunnosta toiseen ja väliin se nojaili äitini kotonakin, mutta luovuin siitä taulu -paljouden vuoksi tänään ja se sai uuden kodin erään Oululaisen miehen, P.Syväjärven kotoa... :)




Luominen vain sattuu olemaan minulle sielunruokaa, kuten on myös mm. hyvä musiikki, satunnainen runoilu, tai kauniiden maisemien katselu, sekä rakkaus ja romanttiseksi hömpäksi heittäytyminen! :)


Unelmien täytenäistä toukokuuta!


sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Toukokuu kolkuttelee ja äitienpäivä lähestyy...

Äitienpäivää vietetään tänä vuonna 12.5. 
Joko olet hankkinut äidille lahjan?

Erilaisia uniikkeja lahjaideoita löytyy myös nettikaupastani osoitteesta:
Käyhän kurkkaamassa! :)