keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Jouluaskartelua

Eilen meillä tuoksuivat mm. piparkakut, kaneli ja kookos.
Leivoimme tytön kanssa piparkakkuja ja pyörittelimme kookospalloja, sekä kuorrutimme kuivattuja banaanilastuja sulatetulla suklaalla, johon sekoitin morttelissa murskaamaani hasselpähkinää.
Sitten pakkailin itse tekemiäni pieniä lahjoja ja viimeistelin vielä lahjoiksi tulevia kransseja. 
Koko päivä oli touhua täynnä! 
Kun kaikki on valmista, voi keskittyä rauhoittumaan ja viimein myös nauttimaan talven juhlasta, sekä seuraamaan lasten kirkkaita silmiä ja hymyhuulia. :)


 
 
 
 



 
lahjoja , joulu , lahjatavara , joululahja , käsintehty , handcraft

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Kirjastosta löydettyä

Aina silloin tällöin käyn lainaamassa kirjastosta inspiroivia käsityö, tai sisustus -aiheisia kirjoja, joita selailen ajankulukseni kotona kun on hieman "luppoaikaa". Luen lähes joka ilta tytölleni jonkin iltasadun, joten satukirjoja tulee lainattua kirjastosta kaikkein eniten. Pidän kyllä lukemisesta itsekin ja koska en omista tv:tä, on mukavaa lukea joskus kirjoja ja yleensä luen iltaisin, juuri ennen nukkumaanmenoa, jos vain vielä tytölleni lukeman iltasadun jälkeen pysyn hereillä. :-)

Tälläkertaa inspiraatiota antavana kirjana mukaani tarttui Anna Örnbergin Sisusta valkoista maalaistunnelmaa, jossa oli myös kivoja ohjeita lukijalle persoonalliseen tuunamiseen ja muuhun liittyen.
Minä poimin kirjasta ensimäisenä ohjeen helppoon ja suloiseen kukkaruukkuun asetettavaan rautalankasydämeen. Juu... olipa yllätys, että ihastumani aihe oli taas sydän. Sydämiähän minä olen väkertänyt jo niin monessa muodossa, mutta minkäpä minä romantikko luonteelleni voin. :)


 Nämä sydämet jäivät mummolan kukkapurkkeihin. 
Muratti sopisi kauniisti kiemurtelemaan tuollaista sydäntä pitkin... 
Tämä tyttöni mummola onkin aikalailla sellainen paikka, josta itsekin olen haaveillut. Punainen tupa ja perunamaa. 
Paikka, jossa on mahdollista pyrkiä elämään omavaraisempaa elämää luonnon rauhassa, maaseudulla.
Siellä viihtyvät myös mm. Minttu kissa ja Dolly koira. :)


 Lumen lumoa ja luomisen iloa! :)

torstai 29. marraskuuta 2012

Koristeita


 Tänään ulkona on ollut pakkasta peräti -10 astetta ja kylmä alkaa jo tuntua ulos mentäessä.
Mukavaahan on olla myös sisällä lämpimässä ja vaikkapa askarrella talvisia koristeita. 

Minä tein tällä kertaa Havunoksista koristeen ulos suurehkoon kukkapurkkiin.
Työn aloitin leikkaamalla kanaverkosta ruukkuun sopivan kappaleen ja taivutin sen sitten purkkiin ja rutistin reunat kiinni ylhäältä. Sitten vain pujottelin havunoksia verkon aukkoihin, kunnes verkko oli kokonaan peittynyt ja lisäsin vielä havuteoksen alareunaan hieman aiemmin talvella keräämääni jäkälää, sekä pihlajanmarjaoksia. Helppoa! :)


Sitten tein valmiiksi kranssin, johon liimasin samaa kerämääni jäkälää ja naavaa ja viimeistelin sen sitten valkoisella spraymaalilla kevyesti vaalentaen.


Kuivuttuaan se sai ympärilleen vielä valkoista silkkinauhaa, hieman hopeanauhaa ja pieniä hopeahelmiä ja muutaman männynkävyn. 


 Yksi kransseistani on vielä hieman... kesken... :) 


 Se tulee sisäkäyttöön.
Materiaaleina styroksinen kranssipohja ja vanhan kirjan kellastuneet sivut.
Tähän sain idean uusimman Suuri Käsityö -lehden sivuilta.
  
Valoa pimeyden keskelle!

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Oppia koko elämä! :)

Minusta on mukavaa kokeilla uusia asioita etenkin, kun puhutaan taiteesta ja käsitöistä.
Viime viikonloppuna kävin tutustumassa kynttilänvalmistukseen kurssimuotoisesti.

Tahtoisin jokin päivä koettaa myös lasinpuhallusta, luonnon kasviväreillä värjäystä, sekä raudan taontaa. On mukavaa oppia uusia asioita ja etenkin näitä jo vuosikymmeniä ja vuosisatoja vaalittuja taitoja! Ainakin omalla kohdallani täytyy kuitenkin sanoa, että kaikesta innostuksesta huolimatta, on osattava keskittyä yhteen, tai kahteen käsityöhön, tai projektiin kerrallaan. Muutoin on vaikeaa saada aloitettuja töitä valmiiksi. :)

Jos sinä, hyvä lukija kiinnostuit kynttilänteosta, niin voit käydä lukemassa kurssipäivästäni 
alla olevan linkin takaa:
Juttu löytyy myös oikean reunan sivuvalikoimasta, kohdasta "KYNTTILÄNVALMISTUSTA".
Sieltä löytyy myös sivu "RAKUKURSSISTA", mikäli jotakuta käsityönystävää kiinnostaa taas sellainen! :)










Tunnelmaa 
        ja  
uusia tuulia!

torstai 8. marraskuuta 2012

 

käsitöitä, persoonallinen lahja, käsityö, käsintehty, made in finland, art, handcrafts, lahja, lahjatavarakauppa, lahjoja netistä, joululahja, syntymäpäivälahja, merkkipäivälahja, uniikki lahja, erilainen lahja, sisustus, kodin sisustaja, persoonallinen koti, itse tehty, kierrätys, luonto, romantiikka, maalaisromantiikka, häälahja, kortti, kortit, joulukortteja, joulukortti, onnittelukortti, bannerien tekijä, kuvittaja, kuvataiteilija, tilaustöitä, tilaustyö, muotokuva, maalaus, taulu, keramiikka, patsas, kukka,joululahja

torstai 1. marraskuuta 2012

Sammalta ja Sydämiä


Kun vierailin tyttöni kanssa viimeksi maalla mummolassa, innostuin tekemään sammalsydämiä, joiden tekoon käytin vain ulkoa keräämäämme luonnon sammalta, rautalankaa ja liimaa.. sekä hauskoja kuivattuja siemenkotia kukiksi sydämien keskelle. :)

Mielikuvitusta käyttämällä eri luonnonmateriaaleista, 
kuten vaikkapa tuosta sammaleestakin voisi loihtia vaikka mitä!




 Toivotan kaikille sydämellistä marraskuuta! 
Vaikka ulkona olisi kylmää ja pimeää, pitäkäämme mielemme valoisina ja sydämemme lämpiminä.


"Love is all of the little things in life and that is actually pretty BIG when you think about it." :)

maanantai 15. lokakuuta 2012


Onko sinulla vanhoja kuluneita nahkakenkiä, jotka olet aikeissa heittää pois? 
Entäpä vanhoja, rikkinäisiä vaatteita, joille ajattelit tehdä samoin? Hmm.. Jos niistä leikkelee talteen pieniä tilkkuja/palasia, voi näille palasillekin antaa vielä uuden elämän.
Kauniita kankaanpalasia voi käyttää mainiosti pienissä ompelutöissä, tai niillä voi paikata vaikkapa jonkin rikkoutuneen lempivaatteen.. Niitä voi käyttää korttiaskartelussa, nukkekotiaskartelussa, nukkejen vaatteiden tekoon.. Mitä vain keksii! Tai sitten niistä voi loihtia vaikkapa rintakoruja. :)
Minä tein tälläkertaa pari rintakorua, jotka toimivat samalla heijastimina niiden keskustassa olevan heijastinkankaan ansiosta.


 


Kierrättämisen iloa! :)

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Juliste syksyn lähikuvista

Joskus on hauskaa kierrellä ulko -ja sisätiloissa kameran kanssa tutkaillen ja ottaa lähikuvia erilaisista kohteista. Puusta, maasta, ilmasta, vedestä, tulesta...:)
Erilaisista pinnoista, materiaaleista, kuoseista, väreistä, säröistä, halkeamista. Jopa ruostunut viemärin kansi voi näyttää hienolta lähikuvana, puhumattakaan kelopuista, joiden pinnasta voi löytyä vaikka erilalaisia kasvoja. Tähän touhuun voi ottaa halutessaan lapsetkin mukaan ja vähän huokeammallakin digipokkarilla voi saada ihan kauniita ja mielenkiintoisia kuvia. :)
Kivoista kuvista voi koota sitten vaikkapa tällaisen "julisteen" ja halutessaan teetättää sen sitten seinälleen valokuvausliikkeessä.


Syksy on ollut melko sateinen, kuten oli kesäkin. Onneksi on olemassa erilaisia verkkokauppoja, joista voi harmaana sadepäivänäkin tilata tuotteita postiin, silloin kun ulos ei oikein huvittaisi astua ja välttyy myös kaupoissa kiertelyn.
Itse olen tilannut netin kautta mm. luontaistuotteita.
Jos etsit jollekulle läheisellesi persoonallista lahjaa, niin poikkea toki verkkokaupassani!
Teen myös tilaustöitä asiakkaan toiveiden mukaan ja kysyä saa sellaistakin, josta ei sivuilla mainita.:)

Nythän on isänpäiväkin tulossa. Sitä vietetään tänä vuonna 11.marraskuuta
Muotokuva on mukava ja uniikki lahja isälle, isoisälle, tai miehelle. Sellaiselle, jolla oikeastaan on jo kaikkea. 
Nyt lokakuun tarjouksena teen A4 -koon  
muotokuvia 50 euron hintaan
Kannattaa tilata työ hyvissä ajoin, sillä sen tekemiseen kuluu aikaa.
Olen tehnyt muotokuvan myös omalle isälleni lahjaksi. :)


 

Verkkokauppaan tästä: www.arthannila.com
isänpäivälahja, isänpäivälahja, isänpäivälahja, isänpäivälahja, isänpäivä, isienpäivä, lahjoja, lahja netistä, nettikauppa, lahjakauppa, isänpäiville, isänpäivälahjaksi, lahjaksi isälle, mitä lahjaksi isälle?, isälle lahja, isänpäivät, isänpäivä 2012, miehelle lahjaksi, isoisälle lahjaksi, isoisälle, miehelle, lahja, lahjoja, lahjaidea, lahja, lahja, lahjoja, uniikki, persoonallinen, hyvä lahja miehelle, isänpäivälahja

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Kransseja kierrätetyistä ja luonnon materiaaleista

Tänään sain tehtyä taas yhden seinäkranssin loppuun! :)
Nämä eivät ole ihan sieltä "perinteisimmästä" päästä, mutta kutsumpa niitä nyt kuitenkin kransseiksi.

2 ensimmäistä kranssiani tein vanhasta lampun varjostimesta talteen ottamiini pyöreisiin metallisiin kehikkoihin. 
Niihin tuli romanttinen look. :)
Suurempaan leikkasin kangas ympyröitä, sekä ympyröitä vanhan kirjan kellastuneista sivuista ja tein niistä kukkia. Lisäksi kieputin valkoista reikäharsokangasta kehikon ympärille.
Tässä alla vielä samainen kranssi ledivaloitettuna. :)

Pienempään kranssiin tuli samanlaisia kangaskukkia, kuin isompaankin kranssiin, hieman eri mallisia kylläkin. Kehikon ympärille kieputin tähän vihreää paperinarua ja lisäsin joukkoon myös muutaman valkoisen sulan.
 
 
Viimeisin tekemäni kranssi syntyi kesällä keräämistäni ajopuiden palasista ja mummolan kanojen ja kukon sulista, joilta saimme sulkia niiden syksyisen sulkasadon johdosta - luonnollisesti. :)
 Taustana on vanerista leikkaamani rengas.
 
 Loppusilaukseksi kiinnitin vielä muovisen kirkkaan prisman/timantin kranssini keskustaa koristamaan...
...ja tässä se on valmiina seinällä! :)

music videos for you

Loading...