torstai 13. lokakuuta 2011

RAKASTETTU

Tässä uusin akryylimaalein toteuttamani teos.




Haluan lisätä tähän tiede sivuilta löytämäni artikkelin, joka koskee rakkauden tunnetta/rakastumista ja sen vaikutuksia ihmisessä.

 TEKSTI:Jukka Ruukki




Sumeneeko otsalohkosi, kun ajattelet hänen ruskeita silmiään?
Aiheuttaako pelkkä katse värinöitä aivosaaressa?
Taidat olla häntätumakettasi myöten rakastunut.



Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2003



Sanotaan, että on mahdotonta olla samaan aikaan sekä rakastunut että viisas. Hurman hetkellä hulluus nousee kyytiin ja järki putoaa kärryiltä. Mielessä myrskyää, ja tuntuu kuin olisi törmännyt rekkaan.



Onko rakastunut ihminen oikeasti päästään sekaisin?



- Osittain, myöntää Lontoon yliopiston tutkija Andreas Bartels. Tiede-lehden haastattelema psykologi tietää mistä puhuu. Hän on ensimmäisenä maailmassa kurkistanut palavasti rakastuneen aivoihin kameralla.



Bartels ja hänen työtoverinsa professori Semir Zeki päättivät muutama vuosi sitten houkutella laboratorioonsa joukon nuoria, jotka olisivat "syvästi ja mielettömästi" rakastuneita. - Valmiina vaikka kuolemaan toisen puolesta, Bartels täsmentää koehenkilön kriteereitä.



Kutsua levitettiin Internetin ja ilmoitustaulujen välityksellä, mutta tosirakastuneiden löytäminen osoittautui kuviteltua työläämmäksi. - Suurin osa sadasta tutkimukseen halukkaasta oli kumma kyllä naisia, Bartels muistelee.



Tiukan seulan läpäisi lopulta 17 nuorta, heistä 11 tyttöjä. Kaikkien aivot tutkittiin magneettikuvauksella. fMRI-tekniikalla päästään millimetrien tarkkuuteen, tarkkailemaan solupopulaatioiden toimintaa. Kameran surratessa nuorille vilautettiin valokuvaa heidän mielitietystään. Välillä se vaihdettiin samaa sukupuolta olevan hyvän ystävän kuvaan. Tunteiden todenmukaisuus varmistettiin valheenpaljastustestissä, joka mittaa ihon sähkönjohtokyvyn muutoksia. Huijarilla hikirauhasten avautuminen aiheuttaa ihoreaktion.


Ainutlaatuinen työ julkaistiin NeuroReport-lehdessä marraskuussa 2000.



Aivan oma euforian muotonsa



Koesarja tuotti sukupuolesta riippumatta samansuuntaiset havainnot. Armaan näkeminen vilkastutti toimintaa "tunneaivoissa": neljällä pienellä aivoalueella, jotka piilottelevat isojenaivojen keski- ja etuosissa aivokuoren alla. - Paikka ei ollut yllätys, ainoastaan muutosten selvärajaisuus, Bartels sanoo.


Samat neljä aluetta reagoivat huumaaviin, hyvänolontunnetta tuottaviin aineisiin, kuten kokaiiniin. Ei mikään ihme, että romanttinen rakkaus juovuttaa ja aiheuttaa riippuvuutta.


Bartelsin mukaan onnesta ja aineista sekaisin olevan ihmisen huumassa on kuitenkin selvä ero. Kokaiini ravistelee koko limbistä järjestelmää, mutta rakkaus tyytyy täsmäiskuun. - Se on aivan oma euforian muotonsa.


Pilvissä leijumisen lisäksi monen rakastuneen vatsassa räpiköi aikamoinen parvi perhosia. Sekin voi olla tunneaivojen tekosia. Yksi erityisen herkistyneistä alueista, aivosaari, välittää kutittavan tunteen vatsanpohjaan.



Aivojen "lennonjohto" lakkoon



Kaikki hermosolut eivät sekoa onnesta. Bartels ja Zeki havaitsivat, että rakastuneiden etuaivojen otsalohko vaimenee. Tämä sosiaalista käyttäytymistä kontrolloiva aivojen "lennonjohto" on tavallaan lakossa. - Se selittäisi, miksi sokeasti rakastuneet toimivat impulsiivisesti ja tekevät päättömiäkin asioita, Bartels pohtii.



Toinen hiipuja rakastuneen aivoissa on ohimolohkon sisäosissa sijaitseva mantelitumake. Havainto sopii Bartelsin mukaan hyvin kirjatietoon. Esimerkiksi pelko, suru ja viha saavat tumakkeen hyrräämään ylikierroksilla (ks. Tiede 3/03, Pelko voi jäädä päälle, s. 26-27) .



Suomalaispsykiatri Timo Partonen Kansanterveyslaitoksesta tarjoaa hieman toisenlaista tulkintaa. - Ilmiö saattaa liittyä vain romanttiseen rakkauteen, hän ehdottaa.



Mantelitumake työstää ja tallentaa monenlaisia tunnekokemuksia. Sillä saattaa olla erityistehtävä suhteessa, jossa toista palvotaan kuin jumalolentoa. - Ehkä mantelitumake suuntaa kaiken yhteen henkilöön, jolloin tunteet eivät houkuttele pomppimaan "kukasta kukkaan".



Serotoniini suosii syrjähyppyjä



Partosen mukaan romanttisessa rakkaussuhteessa mantelitumake ja otsalohko vaimenevat serotoniinin puutteesta. Serotoniini on nimittäin tärkeä hermosoluliikenteen polttoaine. - Himokkaassa rakkaudessa eli puhtaassa seksuaalisessa halussa tilanne on päinvastainen. Aivojen käytössä on silloin ylenpalttisesti serotoniinia ja sukupuolihormoneita. Tällainen tila suosii syrjähyppyjä, Timo Partonen arvelee.



Samanlainen serotoniinimyrsky riehuu huumeiden käyttäjän aivoissa. Ekstaasin käyttäjät ovat kuvanneet, että heille tulee aineista miellyttävä yhteisyyden tunne: ollaan hieman kuin rakastuneita. Silloin kuka tahansa kelpaa.

Palvonta pakkomielteeksi



Partonen kaivaa lisätueksi Pisan yliopistossa Italiassa 1999 valmistuneen tutkimuksen, jossa seurattiin tuoreeltaan sydämensä menettäneitä lääketieteen opiskelijoita. Nuorten suhde muistutti Romeon ja Julian seksitöntä ja saavuttamatonta etälempeä.



Kaikilla koehenkilöillä serotoniinia oli verihiutaleissa todella vähän. Siksi myös aivot kärsivät välittäjäaineen puutteesta. Sama ilmiö riivaa pakko-oireisia ihmisiä. Nämä sairaalloiset pesijät, putsaajat ja tarkistajat uhraavat piinaaviin rutiineihinsa jopa useita tunteja vuorokaudessa.



- Näyttää siltä, että serotoniinivaje pitää suhteen hieman etäisenä mutta uskollisena, Partonen sanoo. - Toisaalta intohimoinen rakkaus voi jopa sairastuttaa, jos omasta kullasta tulee pakkomielle, joka kahlitsee elämää.



Tuskaan löytyy onneksi kemiallinen apu. Pakko-oireita hoidetaan masennuslääkkeillä, jotka pumppaavat lisää serotoniinia hermosolujen käyttöön. - On eri asia, haluaako epätoivoinen romeo tulla hoidetuksi.



- Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan rakastu näin tulenpalavasti, Partonen huomauttaa.



Kyky romanttiseen rakastumiseen saattaa osittain piillä perimässä. Viime vuonna Science-lehdessä julkaistu kuvantamistutkimus osoitti, että eri ihmisten mantelitumakkeen serotoniinireseptorien määrä ja laatu vaihtelevat rajusti. Se voi vaikuttaa tunnekokemuksiin.



Kiintymyshormoni liittää yhteen



Totta tai ei, romantiikka tunnetusti rapisee ajan myötä. Miten sitten versoo kiintymys, joka on ikuisen rakkauden tukipilari? Nyt on turvauduttava eläintutkimuksiin.



Vain kolme prosenttia nisäkkäistä on yksiavioisia. Ihmisen ohella kummajaisten klubiin kuuluu pieni preeriamyyrä (Microtus ochrogaster), joka muodostaa elinikäisiä parisiteitä jopa laboratorio-oloissa. Vuoristossa esiintyvä sukulaislaji on puolestaan tyypillinen erakko.



Myyrien erot eivät jää käyttäytymiseen, vaan ulottuvat syvälle keskushermostoon, kuten mantelitumakkeeseen. Näin kertoo nimekäs aivotutkija Joseph LeDoux kirjassaan Synaptic Self: How Our Brains Become Who We Are (Viking Press 2002). LeDouxin mukaan preeriamyyrien "rakkausavioliitossa" on vahva kemiallinen side, joka lähilajilta puuttuu.



Avainasemassa ovat kaksi aivolisäkkeen takaosasta erittyvää peptidihormonia, oksitosiini ja vasopressiini, jotka jylläävät myös ihmisen elimistössä. Kiintymishormoniksi kutsuttu oksitosiini on liitetty erityisesti äidin ja lapsen suhteeseen: oksitosiini supistaa rintarauhasia ja saa maidon erittymään. Supistusominaisuutta hyödynnetään myös synnytysten käynnistämisessä. Vasopressiini puolestaan säätelee muun muassa verenpainetta. Parittelevilla myyrillä hormonien erittyminen ja sitoutuminen aivoissa, erityisesti mantelitumakkeessa, vahvistaa parisidettä. Koiraissa vaikuttaa vasopressiini, naaraissa oksitosiini. Jos hormonien vaikutus estetään, preeriamyyrät käyttäytyvät erakkoserkkujensa tavoin.

- Hormonit ilmeisesti rakentavat suhteeseen sosiaalisen puolen, Timo Partonen tulkitsee. - Ne pitävät huolen siitä, ettei kaikki ole pelkkää seksiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)